Matti Johannes Koivu (levynjulkkarit)
Source : Tiketti
Organizer : G Livelab
Address : Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, FI

Tags Times Description More Images Write a Review Videos Maps

Tags

N/A

Times

Starts at: Ends at:

Description

Matti Johannes Koivu julkaisee tammikuussa -26 uuden albumin ja esiintyy sen tiimoilta yhtyeineen Helsingin G Livelabissa!

Matti Johannes Koivu kuuluu vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Koivu on julkaissut kahdeksan soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti: ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

Facebook
Instagram
Twitter



Tapahtumapaikka on esteetön. Esteetön WC löytyy, ei erillistä pyörätuolikoroketta. Saattaja pääsee ilmaiseksi.

More Images

Matti Johannes Koivu (levynjulkkarit)

Reviews (0)

Please login to write a review.
No Reviews yet...